tiistai 31. joulukuuta 2019

#84 Vuosi 2019

Vuosi 2019
Vuosi 2019 oli tapahtuma rikas.



Vuoden aikana tapahtui paljon hevoten kanssa. Vuoden aikana mulla oli kolme eri liikutushevosta. Viimeistä liikutan vielä edelleenkin. Jouduinm lopettamaan Rokin liikutuksen, kun se lähti ylläpitoon muualle. Sen tilalle sain liikutushevoseksi samalta tallilta Halla nimisen hevosen liikutettavaksi. Samalla sain kaksi projekti varsaa Eemelin ja Onnin.









Loppu syksystä Halla lähti takaisin omalle omistajalleen, kun se oli vain ylläpidossa tällä tallilla missä käyn. Tämän jälkeen sain liikutushevoseksi Sulo ruunan. Sulosta voi lukea lisää hevostelu sivulta. Siellä kerron enemmän Sulosta ja projekti varsoista. Varsojen kanssa touhua edelleen.





Kävin alkuvuodesta pari kertaa kuukaudessa ohjatuilla tunneilla, mutta loppu vuodesta kävin aika harvoin tunneilla kun ei ollut aikaa.

Koko vuoden olin töissä Kainaston ponitallilla silloin tällöin viikonloppuisin ja lomilla. Loppu vuodesta kävin silloin tällöin tekemässä lomituksia yhdellä tallilla. Tein silloin tällöin yhdelle navetalle lomituksia viikonloppuisin.

Kävin loppu vuodesta katsomassa yhtä navettaa johon menisin töihin ensi vuonna. Tekisin siellä pääasiassa lypsy töitä. Tämä navetta on tosi suuri niihin verrattuna missä olen ollut, kun tässä navetassa on n. 200 lypsävää lehmää ja nuorkarja päälle.  Katsotaan menenkö sinne töihin.








Kesällä olin koko kesän työssäoppimassa yhdellä navetalla. Kesäloma meni töissä. Töissä oli kivaa ja tämä ala on sitä mitä haluan tehdä. Eläinten kansa on vaan niin kiva touhuta.  Pirin vain muutaman vapaa päivän. Toki olin yhden viikon myös ponitallilla töissä. 
Kesällä myös juhlin mun 18-vuotis synttäreitä ja sain ajokortin.










Koulua on enää puoli vuotta jäljellä, sitten valmistun tuotantoeläintenhoitajaksi. Onneksi se puoli vuotta on pelkästään työssäoppimista. Koulussa mulla on ollut pelkästään joko navettaa tai teoria tunteja.




Lopuksi voisin yrittää päivittää tätä blogia useammin ensi vuonna. Tänä vuonna en oikein jaksanut tai kerinnyt päivittämään blogia.

 Hyvää uutta vuotta kaikille!