maanantai 5. lokakuuta 2020

#86 Lapin reissu 2020!

Tämän vuoden kesäloma on nyt pidetty. Tänä vuonna käytiin poikaystäväni kanssa viettämässä kesälomaa Lapissa. Tehtiin pieni muotoinen roadtrip Suomessa kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa. Käytiin Suomen pohjoisemmassa kaupungissa  Nuorgamissa. Kilometrejä kertyi lähemmäs  2 500 kilometriä neljässä päivässä. Ajettiin  noi  600 kilometriä päivässä. 



Ensinmäinen päivä meni autossa istumiseen, kun ajettiin Etelä-Pohjanmaalta Lapiin asti. Ekana päivänä katseltiin vain maisemia autossa ja käytiin syömässä ja kaupassa. Ajettin ekana päivänä  Inariin asti, ja nukuttiin siellä eka yö teltassa, puskaparkissa Inarijärven rannassa. Aamulla ei ollut kovin mukava herätä sateeseen teltasta. Kaikki tavarat oli melkein märkiä/kosteita. 

              

Toisena päivänä lähdettiin ajamaan Inarista Nuorgamiin. Sää ei suosinut meitä kovin hyvin. Pysähdyttiin pariin otteeseen ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Käytiin ihan Norjan rajalla. Tiet ei ollu kovin leveitä, mutta tiet oli muuten tosi hyvässä kunnossa. Pysähdyttiin Nuorgamista tulossa Inarin yhdessä Lapland Shop kaupassa. Kun kierrettiin Inarin kautta, kun sieltä oli lyhin reitti Muonioon. Nuorgamista ajettiin vielä samana päivänä Muonioo asti.  Yövyttiin Muonissa Harrinivan leirintäaluella mökissä. 


                                                                                                                      Inarin Muonion välillä nähtiin aika paljon poroja tiellä ja metsän laidalla. Tässä on pari kuvaa niistä poroista. 


                                                                                                   Muoniosta lähdettiin ajamaan seuraavana päivänä Äkäslompon ja Rovaniemen kautta Ranualle. Käytiin Äkäslompolla Juonin kauppakeskuksessa. Löydettiin matkamuistomyymälästä avaimenperät. Tästä jatkettiin matkaa Rovaniemelle päin. Rovaniemellä käytiin syömässä ja meinattiin mennä käymään kaupassoissa, mutta ei menty kun siellä oli aika paljon porukkaa. Rovaniemeltä ajettin vielä Ranualle. Ranualla yövyttiin mökissä. 



Ranualla käytiin seuraavana päivänä Ranuan Eläinpuistossa. Nähtiin aikalilla kaikki eläimet, jotkin eläimet oli aika piilosssa eikä niitä nähty. 









Käytiin myös eläinpuiston, kotieläinpuistossa katsomassa kotieläimiä. 








Ranualta lähdettiin sitten kotiin päin. Mentiin eri reitiä kuin lapiin mennesä takaisin päin. Kotona oltiin vähän ennen kahdeksaa illalla. Reissu meni tosi hyvin. Ja oli virkästävä loma reissu, kun koko kesän olin muuten töissä.



tiistai 24. maaliskuuta 2020

#85 Kuulumisia, Tammikuu - Maaliskuu

Tämän vuoden ensinmäinen postaus. Olen kyllä yrittänyt kirjoittaa parikin postausta, mutta en ole saanut niitä kirjoitettua loppuun asti. Eikä niistä ole tullut julkaisu kelpoisia.

Kertokaa minkälaisia postauksia haluaisitte nähdä blogissa tulevaisuudessa. Voitte myös kertoa minkälaisia postauksia haluatte instagramiin.

Mimille kuuluu hyvää. Mimi on jo tulossa vanhaksi, kun se nukkuu aika paljon eikä leiki kovin paljon enää.  Mimistä voin tehdä oman postauksen seuraavaksi. 

Tämän vuoden talvi on koitellut heppa jutuissa. Kaikki tiet ja kentät on ollut jäässä ja lunta ei ole ollut kuin pienesti maassa, mutta sekin on aina sulanut pois. 




Onnin ja Eemelin kanssa en ole touhunnut kovin paljon, kun niillä ei ole kenkiä jaloissa. Välillä ollaan päästy menemään kentällä, mutta hyvin vähän. Ollaan käyty myös tiellä ja maastossa kävelemässä, Joskus käytiin pello, kun kenttä ja tiet olivat jäässä. Eemelistä ja Onnista olen päivitellyt instagramiin. Sieltä voi lukea mitä kaikkea ollaan tehty tässä vuoden alussa.










Suloa olen liikuttanut joko selästä päin tai maasta käsin. Sulo on liikkunut hyvin. Ollaan menty aikalailla vain käyntiä, koska kenttä on ollut jäässä melkein koko talven. Ollaan tehty paljon käynti harjoituksia. Ollaan myös käyty kävelemässä tiellä ja maastossa maasta käsin tai selästä päin.




















                                                                                         
                                                                                               

Koulu on melkein käyty loppuun. Enää puuttu yksi harjoittelu navetassa. Alku vuodesta olin koulun penkillä pari viikkoa teoriatunneilla. Sen jälkeen olin työssäoppimassa Kainaston ponitallilla pari viikkoa. Seuraavaksi oli yrittäjyys harjoittelu mitä tein Ala-Rannan ratsutilalla.

Kainaston ponitallilla pääsin ratsastamaan paljon nuorilla issikoilla. Ja mulla oli kolme projekti shettistä joita koulutin kärryille ja ratsuksi. Sain näistä kaikkia eteenpäin aika paljon. Yhden sain opetettua kärryille asti niin että kärryt oli perässä mutta en vielä niissä istunut vaan kävelin kärryjen vierssä. Kaksi muuta sain opetettua ratsuksi siihen asti että pääsin niiden selkään ja päästiin kävelemään pari kierrosta molempiin suuntiin.


                                                                                               


Yrittäjyys harjoittelu loppuu tällä viikolla. Harjoittelu kesti noin viisi viikkoa. Tein tämä Ala-Rannan ratsutilla. Tallilla olen päässyt tekemään erilaisia juttuja. Olen ollut katsomassa koulu- ja estevalmennuksia. Sain paljon oppeja kuuntelu oppilaana. Olin myös yhdellä kouluvalmennuksessa itse ratsastajana. Tästä valmennuksesta kirjoitin instagramiin.

Pääsin myös joka viikko ohjatuille tunneille, kun tein ahkerasti tallitöitä. Käytiin myös paristi maastoilemassa ja pari kertaa Jalasjärven maneesilla ratsastamassa. Pääsääntöisesti ratsastin samoilla ratsuilla. Menin yleensä Otolla tai Siirillä, mutta menin myös Darolla, Teksulla ja Cruellalla. Tunneista olen myös päivitellyt instagramiin.


Työharjoittelun lomassa olen tehnyt satunnaisesti töitä eri talleilla ja navetoissa. Tällä hetkellä teen
karjanhoitajan töitä isossa karuselli navetassa. Menen myös tekemään viimeisen harjoittelu jakson sinne. Teen sen oppisopimuksena. Onneksi tämä on suurinpiirtein tuttu paikka, minne menen. Sen jälkeen koulu on tehty ja valmistun tuotantoeläintenhoitajaksi keväällä.